Vieraile Elämys Ämmin nettisivuilla

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Leivonnan juurella!

Terveiset täältä Sauvosta,
Kivirannan Hannan keittiöstä!







Tapasin Hannan Sauvon matkailuhankkeen yhteydessä.
Viime viikon Pohjois-Karjalan matka tutustutti paitsi yrityskontakteihin siellä, mutta samalla myös uusiin tuttavuuksiin oman kunnan sisällä.
Linja-autossakin voi verkostoitua...






Sauvon Kotiseutumuseota pidetään yllä
vapaaehtoisvoimin; museoalueen, rakennusten ja esineistön hoito, sekä kesäisin vaihtuvat näyttelyt ja taidenäyttelyt ovat ison ponnistuksen tuloksia, jotka innostuneet vapaaehtoiset saavat aikaan.
Hanna on Sauvon Museon Tuki ry:n puheenjohtaja, paikallishistorian tuntija, entinen rautainen maatilan emäntä ja intohimoinen ruuanlaittaja.


Ja nyt istumme Hannan keittiössä, kaksi lähiruokaihmistä ja harrasteleipuria. Tarkoituksena leipoa reikäleipää, jonka juuri on aikoinaan Arvo Ylpöltä saatu.






Hanna on saanut juuren aikoinaan tyttäreltään, 
joka puolestaan sai sen  työnantajaltaan,
joka taas oli saanut juuren arkkiatri Arvo Ylpöltä.
Juuri on ollut matkalla siis jo tovin ja sitä on vaalittu hartaudella.


 Näin mekin teimme, leivoimme leivät vanhojen oppien mukaan. Teimme taikinan pintaan ristiviillon eli siunasimme leivän ja samalla varmistimme, että se on  ennen leipomista  noussut tarpeeksi.

Leivonnan lomassa jutelimme pitkät tovit paikallishistoriasta, yhteisistä asioista ja elämän kulusta.
Välillä maistelimme erinomaista viiniä, jonka Hanna oli tehnyt omista viinirypäleistä.



Leipä valmistui kuin itsestään ja sain viettää antoisan iltapäivän Kivirannan keittiössä.



Sain muistoksi tuon kuuluisan juuren.
Lisään siihen vettä ja paikallisen Wanhan Liesniemen tilan ruisjauhoja, annan sen iloisesti kuplia puolisentoista vuorokautta, lisään  jauhoja ja merisuolaa, kohotan, leivon hartaudella, maltan vielä hetken ja paistan leivät leivinuunin lämmössä tunnin verran.

Ja kun tupaan leviää herkullinen ruisleivän tuoksu, 
olen ylitäynnä kiitollisuutta kaikista niistä ihmisistä ja asioista, joita tapaan päivittäin ja joita olen saanut kokea.



Kiitos Hanna sinulle mukavasta tuokiosta!

Mikäli mielit maistaa Arvo Ylpön-leipää, 
olet sydämellisesti tervetullut Sauvon museon myyjäisiin 10-11.12 tai vierailemaan meillä Elämys Ämmissä.

T. Sanna



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti