Vieraile Elämys Ämmin nettisivuilla

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Paras ruoka tulee läheltä


Hei!
Tiistain Kunnallislehdessä kerroin majoituspalvelusta, jota tarjoamme täällä Sauvossa.
Se on meille sydämen työtä ja tapamme elää.
Jaamme kotimme, patamme ja pannumme, TV:n kaukosäädintä unohtamatta.
Kun annamme palan itsestämme, saamme samanverroin takaisin.
Olemme monta kokemusta,
monta ystävää ja monta kohtaamista rikkaampia.
Pehmeiden arvojen Homestay Sauvossa,
olet aina sydämellisesti tervetullut meille <3


Majoituspalvelu, kuten työni ja koko elämäntapamme perustuu pitkälti lähiruokaan.
Oman kunnan tuotteet ovat meille  suuri rikkaus,
joita käytämme päivittäin.
Tuoreus, maku, jäljitettävyys, lisäaineettomuus ja
ennen kaikkea tarinat niiden takana kiehtovat meitä.

Eilen poikkesin Wanhassa Liesniemessä ja mukaani tarttui
vehnä- ja ruisjauhoja, hunajaa, kurpitsoja ja meloneja.
Tuoreita, lisäaineettomia ja hyvällä palvelulla kuorrutettuna.


Maito, villiyrtit ja omenat tulevat pääasiassa
Parkkusen maitotilalta.
Irma-lehmä huolehtii, että jääkaapissa on aina tuoretta,  vastalypsettyä maitoa.


 Grelsbölen tilan Miia otti minut mukaan puintireissulle ja juurikkaan nostoon 
ja kärsivällisesti jaksoi selittää asiat niin että ymmärsin.
Se että sokeri ja jauho ovat kaupan hyllyllä meitä odottamassa,
vaatii myös maanviljelijältä monia työvaiheita sitä ennen.



Vastalypsetystä maidosta paistoin illalla ihanaa gluteiinitonta pannukakkua
konjakkisen omenahillon kera.
Lauantai-illan herkku,
jota kehtaa tarjota vieraillekin.




Arkipäivän valinnat ovat useimmiten hyvinkin pieniä.
Pelkästään puuro, joka keitetään lähiseudun hiutaleista on hieno asia...
 Eettinen valinta, jossa yhdistyy puhtaus ja aitous...
Päälle voita, tai marjoja, jotka on pakkaseen kesällä poiminut.

Tee sinäkin hyvä päätös,
syö vuodenaikojen mukaan, yksinkertaista ruokaa, 
suosi mahdollisimman lähellä tuotettua ja tue seutusi elinvoimaisuutta,
anna työtä alueen ihmisille ja laita hyvinvointi kertautumaan...



<3 Sanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti